sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
tiistai 6. huhtikuuta 2010
6.4.2010
Jumalalla on kyllä huumorintajua! Yksi syy siihen, miksi en voi olla uskomatta, ovat ihan uskomattomat sattumat, hullunkurisen hyvät ajoitukset. Oli kyllä mukava törmätä erääseen tuttavaan tänään pitkästä pitkästä aikaa.
5.4.2010
Tässä tuli muutaman päivän tauko... Katsoin pitkäperjantaina elokuvan Passion of the Christ. Oli kyllä pysäyttävä, hurja... Pääsiäiseen astihan minulla tuo haaste itselleni oli. Jatkan kuitenkin. En ehkä aina päivitä Raamatunkohdalla vaan jollain muulla, esimerkiksi musiikkilinkillä tai videolla.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
2.4.2010 ja valtava rakkaus
Matt. 28: 20
Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.
Sinä annoit minulle elämän.
Saatoit tieni alkuun
kahden ihmisen teiden kohdatessa.
Sinä annoit minulle kodin.
Sinä annoit minulle vanhemmat.
Sinä annoit minulle sisarukset.
Sinä annoit minulle maanpäällisen turvan,
turvaverkon, perheen.
Annoit Jeesuksen kuolla ristillä puolestani,
jotta saisin jatkaa elämää,
jonka minulle annoit,
Sinun luonasi
iänkaikkisesti.
Annoit Jeesuksen kantaa pahat tekoni,
väärät ajatukseni,
heikkouteni ja epätäydellisyyteni,
jotta voisin viimeisenä maanpäällisenä päivänäni astua eteesi
ja kestää kirkkautesi ja hyvyytesi edessä.
Kaiken tämän teit,
ja silti teet päivittäin paljon
paljon muutakin.
Annoit minulle piirtämisen lahjan
ja kyvyn käyttää sanoja.
Annoit minulle rakkauden luontoon,
luomakuntaasi,
ja sen eläimiin.
Annoit minulle pienen koiran,
joka täytti tyhjän yksinäisen kolon asunnostani
ja teki siitä kodin.
Olet antanut paljon kokemuksia
ja hetkiä,
jotka ovat painuneet mieleen
kauniina, kauheina.
Annoit kyyneleitä
ja naurua.
Sinä annoit minulle elämän.
Anna nyt rohkeus elää
täysillä tässä hetkessä
Sinuun luottaen,
Sinua ylistäen,
Sinun kunniaksesi.

torstai 1. huhtikuuta 2010
1.4.2010 ja usko
Joh. 20: 29
"Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
Uskomisen haaste on se, että uskotaan johonkin, jota ei fyysisenä kokonaisuutena nähdä. Silti, kun katsoo ympärilleen - tapahtumat omassa ja läheisten elämässä, sattumukset, joita on liikaa ja joita on mahdoton selittää, se, kuinka valtava tämä maailma kaikkine eläimineen ja luonnonilmiöineen on...
En voi muuta kuin uskoa.
Seuraava laulu tuli vastaan, kun yritin etsiä tv-sarjan Felicity erään jakson lopussa kuulunutta laulua. Sen sijaan löysin tämän, ja laulun sanat kolahtivat.
Leann Rimes - I Believ in you
You breathe, new life begings.
You speak and my world makes
Sense, that's how it is, when
It comes to you.
Your mercy has no end,
You're more than just a friend.
It amazes me
You feel the way you do.
I believe in you
And nothin' less.
I believe in you
Can't help myself.
You're all the hope,
The reason that I need.
I believe in you
Just because,
I don't need noone, to prove your love.
For all that I have seen, it's easier for me
To believe in you.
You are so beautiful.
You are the miracle,
That dries the tears,
Heals a wounded a heart.
And it's so clear to see
Your hand in everything.
You are there for me,
there to see me through.
I believe in you
And nothin' less.
I believe in you
Can't help myself.
You're all the hope,
The reason that I need.
I believe in you
Just because,
I don't need noone,
To prove your love.
For all that I have
Seen, it's easier for me
To believe in you.
Through the fire and
Through the rain. I know
Your love, for me, will never ever change.
I believe in you and nothin' less.
I believe in you
Can't help myself.
You're all the hope,
The reason that I need.
I believe in you just because,
I don't need noone, to prove your love.
For all that I have seen, it's easier for me
to believe in you.
And nothin' less.
I believe in you
Can't help myself.
You're all the hope, the reson that I need.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)