torstai 4. lokakuuta 2012
.
1 year... Hello, to where-ever you are. The memories keep me company. I remember. As far as I know, I do think we'll see again someday. Until then, I'll listen to the wind, count the stars in the sky to see if there's one winking at me and wish, that no matter what, you knew I was never indifferent - you were the kindred spirit one rarely encounters.
P.s. I realized, while going through my photos, that you may have had more impact on my photography than I myself ever realized. Looking at the pictures you took, they were very creative. You even once told me, when I just snapped a picture of some nice sandwiches and "blueberry donuts in paw shape" that one has to be creative and bold, and try out different ways to approach the subject - then got really close to the food, tried different focusing spots and the results were so great. I do suspect, without even realizing it, those words have stuck with me. Don't go with the obvious choice, when composing and framing a photo... Thank you, for that, too.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Hassua huomata...
...että joku täällä aina käy lueskelemassa. Ilmeisesti parikin tapausta.
Graduvuori möllöttää edelleen olemassa. Mutta siitä on kehkeytymässä gradu. Hyvä näin. Kyllä siitä valmis vielä tulee.
Työt ovat kesken. Vähän meinaa vaikealta tuntua välillä itsekseen pakertaminen. Mutta kyllä tämä tästä. Voiton puolella tuossakin.
Ikävävuori on ja pysyy, se on jo osa sielunmaisemaa, saa olla siinä. Vaikka siellä niitä karuja kuruja on, on myös paljon vuorenrinneniittyjä, ja pari lähdettä ja puroa, joissa on kovin kirkasta tuo vesi. Oikeita tunturipuroja, joissa solisee muistoja, sanoja ja hymyjä. Liekö tunturi tuo vuorenikin. Tuon tunturin kupeelle on hyvä välillä kiepsahtaa istumaan. Nojailla sammaleiseen männynrunkoon. Katsella taivaalle ja ihmetellä, kuinka pilvet liikkuvat sittenkin. Hissukseen, valkoisina, hahtuvaisina, harmaina.
Hiljalleen, luottaen, eteenpäin. Asiat järjestyvät. Asia kerrallaan. Kesäkuussa minusta tulee kandi, syyskuussa maisteri. Kyllä meistä huolta pidetään, ja eteenpäin mennään. :) Kesä ja kesän seikkailut, täältä tullaan!
Graduvuori möllöttää edelleen olemassa. Mutta siitä on kehkeytymässä gradu. Hyvä näin. Kyllä siitä valmis vielä tulee.
Työt ovat kesken. Vähän meinaa vaikealta tuntua välillä itsekseen pakertaminen. Mutta kyllä tämä tästä. Voiton puolella tuossakin.
Ikävävuori on ja pysyy, se on jo osa sielunmaisemaa, saa olla siinä. Vaikka siellä niitä karuja kuruja on, on myös paljon vuorenrinneniittyjä, ja pari lähdettä ja puroa, joissa on kovin kirkasta tuo vesi. Oikeita tunturipuroja, joissa solisee muistoja, sanoja ja hymyjä. Liekö tunturi tuo vuorenikin. Tuon tunturin kupeelle on hyvä välillä kiepsahtaa istumaan. Nojailla sammaleiseen männynrunkoon. Katsella taivaalle ja ihmetellä, kuinka pilvet liikkuvat sittenkin. Hissukseen, valkoisina, hahtuvaisina, harmaina.
Hiljalleen, luottaen, eteenpäin. Asiat järjestyvät. Asia kerrallaan. Kesäkuussa minusta tulee kandi, syyskuussa maisteri. Kyllä meistä huolta pidetään, ja eteenpäin mennään. :) Kesä ja kesän seikkailut, täältä tullaan!
torstai 29. maaliskuuta 2012
Mark 11:23
23. Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: "Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!" se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo.
Minun vuorellani on nimi: Gradu. Se on kummitellut edessä nyt kolme vuotta, ylitsepääsemättömänä, valloittamattomana, mahdottomana. Ja nyt alkaa olla se piste, ettei auta muuta kuin komentaa tuo vuori loikkaamaan mereen - tai tarkemmin sanottuna yliopistolle tarkistettavaksi. Mitä tästä vielä tulee? En tiedä. Aika taulu on sen verran tiukka, että usko omiin kykyihin meinaa lopahtaa ihan täysin. Kun sitä itseluottamusta ei tähänkään asti oikein ole ollut. Nyt pitäisi olla uskoa ja itseluottamusta napsauttaa gradu loppuun ja tarkistettavaksi kuukaudessa.
Täytyy rukoilla kovasti. Ja toivoa, että ihmeen kaupalla jostain löytyy se voima ja usko, jolla tämä vuori siirretään.
Minun vuorellani on nimi: Gradu. Se on kummitellut edessä nyt kolme vuotta, ylitsepääsemättömänä, valloittamattomana, mahdottomana. Ja nyt alkaa olla se piste, ettei auta muuta kuin komentaa tuo vuori loikkaamaan mereen - tai tarkemmin sanottuna yliopistolle tarkistettavaksi. Mitä tästä vielä tulee? En tiedä. Aika taulu on sen verran tiukka, että usko omiin kykyihin meinaa lopahtaa ihan täysin. Kun sitä itseluottamusta ei tähänkään asti oikein ole ollut. Nyt pitäisi olla uskoa ja itseluottamusta napsauttaa gradu loppuun ja tarkistettavaksi kuukaudessa.
Täytyy rukoilla kovasti. Ja toivoa, että ihmeen kaupalla jostain löytyy se voima ja usko, jolla tämä vuori siirretään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)